"Ja niin pöhkö kuin se koko kuvitelma siinä nyt olikin niin mukava siinä oli liu`utella edestakaisin 

kun pakkanen rasahteli nurkissa ja ikkuna kasvoi jääkukkia, 

sai haaveilla, leikkiä ajatusleikkiä, 

ei se nyt mikään haudanvakava tulevaisuudenkuva ollut, 

väliäkö hällä vaikka oltaisiin seisty pannuhuoneessa särpimässä haaleaa mehua, 

kunhan nyt vain toivoi siinä tiskipöydästä heijastuvaa usvaista kuvajaista tuijottaessaan 

että oltaisiin vain jotenkin yhdessä kaikki, 

yhdessä ja mukavia toisillemme." 

-Mikko Rimminen, Nenäpäivä-

Lokakuu.

Nyt pihalla sataa. Sisällä ei.

Siksi jäin sisälle. 

Mukavampi lintsata kun sytyttää kynttilät.

Ja tiskaa. 

Tekee muka jotakin.

Syyskuu oli hiljainen.

Isot pienet jäivät mieleen mutta eivät siirtyneet tänne. 

Kuvan keinoin kerrottuna; 

kotia, ruskaa, aamupalaa ja juoksua (kera poron).

Perjantaina hoksasin mustikkametsässä evästellessä, kuinka hyvällä paikalla majailen. 

Kaupungista löytyy yliopisto, tarvittavat palvelut, mahtavat lenkki- ja hiihtoreitit sekä marja-apajat.

Jälkimmäiset aivan takapihalta. 

Pääkaupunkiin lentomatka on alle pari tuntia, mikäli sinne kaipaa. 

Ja joskus kaipaa! 

Miinuksena oli aamubrunssin puuttuminen, mutta onnekseni sekin löytyy sunnuntaisin. 

Ei minulta siis paljon mitään puutu. 

Jotain pientä tietysti aina. 

Lenkkipolut, luonnon rauha ja mustikkametsät ovat kyllä takapihamateriaalia monille suomalaisille,

jopa aivan etelässä. 

Mutta olen myös miettinyt, että asun alueella, jossa maapallon väestöstä asuu vain muutama. 

Nimittäin napapiirin pohjoispuolella.

Really exotic! 

Vaikka sitä ei tämän maalaisena aina arvostakaan, niin onhan se hienoa. 

Kesällä eräs amerikkalainen pikkutyttö ei voinut uskoa, 

että asun Joulupukin kanssa samassa kaupungissa. 

Hänen mielestään oli todella "cool", kun saan lahjat joka joulu ensimmäisten joukossa.  

Ja mun mielestä on "cool" vierailla syksyin sadonkorjuu- ja dissainmarkkinoilla,

ja onnellisena ostaa pakastin täyteen kaikkea talvella tarvittavaa.

Olipa kiva lukea tänään aamulla lehdestä piristävä uutinen. 

Matkailuihmisenä ja Lapin erämaa-alueiden ihailijana en kestä ajatusta lähes 

20 tuulipuiston rakentamisesta Lapin tuntureiden korkeille huipuille. 

Muoniossa tehtiin hyvä ratkaisu, tuulivoimaloita ei tulekaan.

Tiedän kyllä, että sähköä tarvitaan. 

Enkä tiedä, miten sitä riittävästi tuotetaan. 

Mutta ei tuulivoimaloita tuntureille! 

Perusteltakoon se esimerkiksi niin, että tuntureiden päältä voimalat näkyisivät lähes kaikkialle. 

Mikä koskematon luonto? 

Ja tuskin kukaan haluaisi isoja ropelleja omalle takapihalleen tai osaksi tuvan ikkunan näköalaa.

Omalta osaltani voin ratkaista ongelmaa käyttämällä vähemmän sähköä.

Voin esimerkiksi polttaa enemmän kynttilöitä ja sammuttaa turhat valot.

Hyvä syksy!

Eilinen koostui 

harvinaisista vieraista,

onnellisesta onkimisesta,

hauskoista heijastuksista

ja siskon oman puun punaposkisista omenoista.

Kierroksia Keuruun kirpputoreilla, tyhjin käsin.

Sitruuna-marenkipiirakkaa iltapalaksi, täysin vatsoin.

Lenkkeilyä syysmetsässä, hiki päin.

Saunaa ja kylmää järvivettä, unilääkkeeksi.

Sisko ja sen veli kauppatorilla kahvilla ja letuilla.

Pienessä puistossa oli taidenäyttely. 

Yksi taideteoksista esitti vastalauseen globalisaatiolle. 

Saatetekstinä oli sananlasku:

Vasta silloin,

kuin viimeinen puu on kuollut,

viimeinen joki saastunut

ja viimeinen kala pyydetty,

ihmiset huomaavat että rahaa ei voi syödä.

MATKAPÄIVÄKIRJA

Kuvia ja sanoja Innsbruckista.

Kahvilassa oli varaamani hostellin respa.

Sieltä sai myös mahtavaa sitruuna-marenkipiirakkaa ja jääkahvia.

Lähistöllä olevat katusoittajat soittivat onnellisuuskyyneleet silmiin.

Kaupungissa ei voi käydä ottamatta tätä kuvaa.

Vanhan kaupungin kadut ja korttelit ovat ihastuttavia. 

Söin puistossa lounaaksi leipomosta ostettua pizzaa.

Viereisellä penkillä poika lueskeli kirjaa.

Kaikki puiston penkit ovat keltaisia.

Samassa puistossa vanhat herrat pelaavat shakkia laudalla, jossa nappulat ovat polven korkuisia.

Putiikkeja ja katukahviloita.

Aukio. Kävelin tuosta ehkä tuhat kertaa.

Vaikka en ollutkaan eksynyt.

Hostellin lakanat. Hyvin nukutti.

Ruudun takaa.

Valitsin illan ravintolan kynttilöiden perusteella.

Ruokakin oli hyvää. 

Illallisen jälkeen oli vielä pakko käveleskellä kujilla ja kaduilla.

Hämärä, lyhdyt ja mainosvalot saivat kaupungin näyttämään toiselta.

Lämpö oli kuitenkin sama kuin päivällä.

Kuva kertoo enemmän kuin ajattelisi. 

Huomenna ajattelin aloittaa aamun samalla tavalla kuin kuvan mies.

Pihalla, auringon paistaessa.

Mustikoita ja tuoretta ananasta jugurtissa.

Haaveilin talven jälkeen Euroopan keväästä.

Kesän sain. 

Kävin eilen Münchenissä. 

Münchenin motto: Münich mag dich. (Münhen pitää sinusta)

En tiedä pidänkö Münchenistä. 

En nähnyt kaupunkia kaupoilta.

Ja koska odotin aina vain parempaa liikettä, en lopulta ostanut mitään.

Minä, Münchenistä!?

Huomenna yhden yön lomalle Innsbruckiin.

Kauppoja, katuja, aamupaloja ja illallisia.

Parempien ihmisten elämää.

Seuraa saisi olla enemmän.

Kauniita, koristeltuja ja ränsistyneitä taloja. 

Saksan Mittenwald on kaunis kaupunki.

Muita juttuja mulla ei nyt ole. 

Paitsi että ihmisiä ikävä!

Zugspitzen ympäriajo.

Maastopöyräillen noin 80 km. 

Maisemat ihan parhaita.

Mieli vielä parempi.