"Ja niin pöhkö kuin se koko kuvitelma siinä nyt olikin niin mukava siinä oli liu`utella edestakaisin 

kun pakkanen rasahteli nurkissa ja ikkuna kasvoi jääkukkia, 

sai haaveilla, leikkiä ajatusleikkiä, 

ei se nyt mikään haudanvakava tulevaisuudenkuva ollut, 

väliäkö hällä vaikka oltaisiin seisty pannuhuoneessa särpimässä haaleaa mehua, 

kunhan nyt vain toivoi siinä tiskipöydästä heijastuvaa usvaista kuvajaista tuijottaessaan 

että oltaisiin vain jotenkin yhdessä kaikki, 

yhdessä ja mukavia toisillemme." 

-Mikko Rimminen, Nenäpäivä-

Lokakuu.

Nyt pihalla sataa. Sisällä ei.

Siksi jäin sisälle. 

Mukavampi lintsata kun sytyttää kynttilät.

Ja tiskaa. 

Tekee muka jotakin.

Syyskuu oli hiljainen.

Isot pienet jäivät mieleen mutta eivät siirtyneet tänne. 

Kuvan keinoin kerrottuna; 

kotia, ruskaa, aamupalaa ja juoksua (kera poron).

Perjantaina hoksasin mustikkametsässä evästellessä, kuinka hyvällä paikalla majailen. 

Kaupungista löytyy yliopisto, tarvittavat palvelut, mahtavat lenkki- ja hiihtoreitit sekä marja-apajat.

Jälkimmäiset aivan takapihalta. 

Pääkaupunkiin lentomatka on alle pari tuntia, mikäli sinne kaipaa. 

Ja joskus kaipaa! 

Miinuksena oli aamubrunssin puuttuminen, mutta onnekseni sekin löytyy sunnuntaisin. 

Ei minulta siis paljon mitään puutu. 

Jotain pientä tietysti aina. 

Lenkkipolut, luonnon rauha ja mustikkametsät ovat kyllä takapihamateriaalia monille suomalaisille,

jopa aivan etelässä. 

Mutta olen myös miettinyt, että asun alueella, jossa maapallon väestöstä asuu vain muutama. 

Nimittäin napapiirin pohjoispuolella.

Really exotic! 

Vaikka sitä ei tämän maalaisena aina arvostakaan, niin onhan se hienoa. 

Kesällä eräs amerikkalainen pikkutyttö ei voinut uskoa, 

että asun Joulupukin kanssa samassa kaupungissa. 

Hänen mielestään oli todella "cool", kun saan lahjat joka joulu ensimmäisten joukossa.  

Ja mun mielestä on "cool" vierailla syksyin sadonkorjuu- ja dissainmarkkinoilla,

ja onnellisena ostaa pakastin täyteen kaikkea talvella tarvittavaa.

Olipa kiva lukea tänään aamulla lehdestä piristävä uutinen. 

Matkailuihmisenä ja Lapin erämaa-alueiden ihailijana en kestä ajatusta lähes 

20 tuulipuiston rakentamisesta Lapin tuntureiden korkeille huipuille. 

Muoniossa tehtiin hyvä ratkaisu, tuulivoimaloita ei tulekaan.

Tiedän kyllä, että sähköä tarvitaan. 

Enkä tiedä, miten sitä riittävästi tuotetaan. 

Mutta ei tuulivoimaloita tuntureille! 

Perusteltakoon se esimerkiksi niin, että tuntureiden päältä voimalat näkyisivät lähes kaikkialle. 

Mikä koskematon luonto? 

Ja tuskin kukaan haluaisi isoja ropelleja omalle takapihalleen tai osaksi tuvan ikkunan näköalaa.

Omalta osaltani voin ratkaista ongelmaa käyttämällä vähemmän sähköä.

Voin esimerkiksi polttaa enemmän kynttilöitä ja sammuttaa turhat valot.

Hyvä syksy!

Eilinen koostui 

harvinaisista vieraista,

onnellisesta onkimisesta,

hauskoista heijastuksista

ja siskon oman puun punaposkisista omenoista.

Kierroksia Keuruun kirpputoreilla, tyhjin käsin.

Sitruuna-marenkipiirakkaa iltapalaksi, täysin vatsoin.

Lenkkeilyä syysmetsässä, hiki päin.

Saunaa ja kylmää järvivettä, unilääkkeeksi.

Sisko ja sen veli kauppatorilla kahvilla ja letuilla.