29. helmikuuta 2012
Tänään:
1. kuulin ti-ti-tyyn, vaikka en vielä olisi halunnut kuulla
(tuntuu että nyt kevät menee liian äkkiä)
2. haistoin kevään
3. näin dimangeja hangella
4. tunsin paljon
Taas on yksi vuoden parhaista vuodenajoista. Muita parhaita ovat kevät, kevätkesä, kesä, syyskesä, syksy, syystalvi ja talvi. Nyt on siis kevättalvi.
Aikoinaan lappilaiset ja saamelaiset eivät tyytyneet
neljään vuodenaikaan, vaan he jäsensivät aikansa
näihin kahdeksaan jaksoon.
Mä teen myös noin. Enempi parhaita vuodenaikoja!
27. helmikuuta 2012
Ihana lahja, huvittava kirja. (painettu 1990) Omalla tavallaan aika hauska. Ainakin Hjalliksen juttuja oli mielenkiintoista lukea. Hänen mukaansa (vähän reilu kolmekymppisenä) "raha ei ole tärkeää jos sitä on riittävästi."
No comments..
Yksi oikeasti hyvä lause on Marja Lankisen kirjoittama, ja se menee näin:
"Silloin ensimmäistä kertaa taisin tajuta, ettei kysymys ole siitä, kuinka korkealle jää mieleen, vaan siitä, että ylipäänsä jää mieleen."
Lankinen on tajunnut tämän yksitoistavuotiaana. Itse en aina tajua sitä vieläkään. Tai koitan kyllä tajuta. Tai kyllä mä varmaan tajuan, koska olen joskus sanonut, että parasta ihmisissä on se, että kaikista saa jotain mukaan.
Ne kohtaamiset. Joo, kyllä mä tajuan.
Sirpa Pietikäinen kertoo: "Yksinäisyys on tärkeä ja upea kokemus, olennainen osa persoonan rakentamista...Yksinolon hetkinä olen kasvanut ihmisenä eniten."
Tätä mä vielä mietin.
24. helmikuuta 2012
"Tiukasti tyylitellyn esineen meissä herättämän lohdun, turvallisuuden ja häiriöttömyyden tunne juontuu siitä, että myös katsojassa tyyli puhuttelee puhtaasti yksilöllisen ulkopuolisia kerrostumia, laajoja, meissä piileviä yleisille elämänlaeille alisteisia tunnekategorioita. Yksilöllisyyttä puhuttelevista ärsykekohdista, joihin taideteos niin usein vetoaa, stilisoitu luomus johdattaa ihmisen rauhoitetumpiin kerroksiin, joissa hän ei tunne itseään enää yksinäiseksi." Georg Simmel
21. helmikuuta 2012
19. helmikuuta 2012
18. helmikuuta 2012
Maailman pohjoisin muotoiluviikko ja suomalaista
metsädesing-glamouria.
Isoja pieniä myös pressokahvi,
leipäjuusto puolukoilla
ja tulppaanit.
Jo aiemmin mainitun Annikki Kariniemen sanoin:
"On meidän huomen ja huominen ja meille paistavi päivä."
Minun sanoin: "On meidän myös tämä päivä,
tämä kaupunki ja tämä hetki!"
17. helmikuuta 2012
Haluttais olla tosi ahkera ja reipas. Tiiätkö, kirjoittaa esseitä sivutolkulla ja näppäimet laulaen, tulostaa paperiliuskaa toisen perään ja nitoa nippuja yhteen. Ja lopulta sujautella valmiita töitä palautuslaatikoihin. Mutta ei.
Antti Hyryn kirjassa Uuni päähenkilö pohtii vastaava tilannetta näin:
"Mitä nyt tekisin, mietin, tuntuu että en nyt juuri jaksa mitään. Istunko harkitsemaan. Olisipa hyvä tuoli. Mutta mitä tekisin jos olisin ahkera ja viisas."
Tätä isoa pientä ei voi unohtaa. Toisena lausahduksena tähän samaan tilanteeseen voisi todeta:
"Työhön ei touhulta ehdi."
Hyvä tämäkin, luennolla lennosta napattu ja mieleen painettu.
15. helmikuuta 2012
13. helmikuuta 2012
Valaistus ja ulos häkistä!
Tenttikirjoja lukemalla saattaa oppia jotain todella hyödyllistä. Joskus saattaa oppia jotain ihan muuta. Ja joskus voi löytää jopa itsensä kirjan sivuilta. Näin kävi lukiessani Michel Foucaultin Tarkkailla ja rangaista.
Siinä sanottiin näin:
"Vaikka yksityiskohdista huolehtivia pidetään rajoittuneina ihmisinä, minusta tuntuu silti, että juuri yksityiskohdat ovat olennaisia, sillä ne ovat kaiken perusta, eikä ole mahdollista pystyttää rakennelmaa tai luoda mitään menetelmää ilman perustuksia. Ei riitä, että pitää arkkitehtuurista. On tiedettävä miten kiviä louhitaan."
Näin on sanonut joku Marsalkka de Saxe.
Jee jee jee, rajoittunut tai en. Aion silti jatkossakin huolehtia nimenomaan yksityiskohdista! Isoja pieniä!
Tenttikirjoja lukemalla saattaa oppia jotain todella hyödyllistä. Joskus saattaa oppia jotain ihan muuta. Ja joskus voi löytää jopa itsensä kirjan sivuilta. Näin kävi lukiessani Michel Foucaultin Tarkkailla ja rangaista.
Siinä sanottiin näin:
"Vaikka yksityiskohdista huolehtivia pidetään rajoittuneina ihmisinä, minusta tuntuu silti, että juuri yksityiskohdat ovat olennaisia, sillä ne ovat kaiken perusta, eikä ole mahdollista pystyttää rakennelmaa tai luoda mitään menetelmää ilman perustuksia. Ei riitä, että pitää arkkitehtuurista. On tiedettävä miten kiviä louhitaan."
Näin on sanonut joku Marsalkka de Saxe.
Jee jee jee, rajoittunut tai en. Aion silti jatkossakin huolehtia nimenomaan yksityiskohdista! Isoja pieniä!
9. helmikuuta 2012
Fiilisteltiin, kuinka parasta on haalia ympärille ihanaa tavaraa, sisustaa ja iloita kaikista niistä hienoista asioista - pienessäkin kodissa. Mäkin vielä (onnessani) esittelin kuvaa uusistavanhoista pitsiverhoista.
Ja sitten luin Hesarista Roosa Meriläisen kolumnin Pieni koti ei ole ahdas. Kolumnissa sanotaan mm. seuraavaa:
"Pihallahan lasten kuuluukin leikkiä. Ei se tee huonoa aikuisillekaan. Kodin koko kasvaa kummasti, kun ymmärtää kaupungin olevan ihmisen koti. Pakkasilla sitä tajuaa kodin arvon, mutta ei se nyt sitä tarkoita, että siellä kannattaa kaikki aika nysvätä. Mitä vähemmän kotona viettää aikaa, sen vähemmän tarvitsee siivota ja sisustaa. Jos ei niitä verhoja ole koko ajan katselemassa, ei niihin ehdi kyllästyäkään.Tärkeä ohjenuora joka naiselle onkin: siisti koti on merkki hukkaan heitetystä elämästä. Naisten kannattaisi pikaisesti vähentää kotityöt miesten hyvälle tasolle ja käydä sen sijaan vaikka baarissa useammin.Mutta eivät ainoastaan rahaa vaativat kahvilat ja kapakat ole ylimääräisiä keittiöitämme. Myös torit, puistot ja kirjastot muodostavat olohuoneen, jossa voi notkua mielin määrin. Maailmahan on tuolla ulkona. Yksinäisyys ei ole sen herkumpaa, jos sitä saa potea omakotitalossa. Kun elämä on omaa kotia isommassa piirissä, tulee väistämättä kohdanneeksi muita ihmisiä."
Ja sitten mä mietin:
- Ai voinko mä kyllästyä noihin verhoihin?
- Mut mitä kun mä oon paljon pihalla, paljon yliopistolla, paljon töissä, paljon kavereiden kanssa, niin voinhan mä olla myös paljon kotona ja paljon ihastella niitä verhoja?
- En mä heitä hukkaan elämää, mä kerään sitä!
Mutta hyviä juttuja kuitenkin, ainakin noin ulkoilukohdat.
Paitsi tosta verhoasiasta mä en tykänny.
Koko kolumni
8. helmikuuta 2012
6. helmikuuta 2012
Parhaita paloja luentosarjan Tavallisen epätavallisia naisia luennosta Unelmat paremmasta huomisesta - Amy Kaukonen ja Annikki Kariniemi. (Lapponica-sali 6.2.2012)
Amy Kaukonen (Ohio, 1891-1984)
- When I have anything to do, I go and do it.
- Alueen nuorin lääkäriopiskelija ja ensimmäinen suomalaista sukujuurta oleva lääkäri.
- Toimi nuorimpana pormestarina Fairport Harborissa. Tavoitteena kaupungin siivoaminen trokareista ja viinan polttajista.
- Sai 500 avioliittokutsua ja tarjousta, mutta ei ollut 29-vuotiaana ollut vielä kertaakaan rakastunut. Avioliitto ei saisi vaikuttaa uraan ja sen tulee perustua rakkauteen, ei rahaan.
- Toimi kaksi vuotta pormestarina.
- Loppu on vielä selvittämättä.
Annikki Kariniemi (1913-1983): ”Olemme liian nykyaikaisia
tähän maailmaan.”
Otteita Annikin kirjeenvaihdosta 1930-luvulla.
- "Se on ihanaa tulla vinhaa vauhtia tuota Ounasvaaran jyrkkää rinnettä." Vanhemman väen mielestä mäenlasku oli kuitenkin joutavaa kekkelehtimistä.
- "Tunnetko sinä tuon Helsingin valtasuonen tykinnän sinne kauas, lumisten metsien keskellä?! Näetkö, kuinka tuhannet ihmiset rientävät kaduilla eteenpäin hirmuista kiirettä kuin henkien takaa ajamina. Ei, sinä olet siellä asti, sin`et voi tuntea ja kuulla sitä. Mutta minä sen teen. Kaikesta tästä melusta ja hyörinästä imen itseeni elinnestettä, työn intoa, rakkautta. Ah, hyvä Luoja, kunpa joku ihminen aavistaisi edes pisarankaan siitä mitä minä tunnen eläessäni täällä. En kaipaa sinne. Kaikki siellä oli ahdistavaa, vangitsevaa, mutta täällä!"
Amyn ajautuminen pormestariksi ja halu poistaa viinan kirous kaupungista herättää ihailua. Hän ei kokenut itseään poliitikoksi eikä myöskään feministiksi, hyvä niin! Jos oikein ymmärsin, Amy meni naimisiin, mutta ei saanut lapsia. Kiinnostaisi tietää tarkemmin mitä hänelle tapahtui myöhemmin.
Annikki Kariniemi on ollut vahva Lapin nainen, oman aikansa poikatyttö ja keskustelun herättäjä. Poikkeavuuden hän käänsi vahvuudeksi, pisteet siitä. Pisteet pois Rovaniemen mollaamisesta.
5. helmikuuta 2012
Arjesta sanottua: (K&T lehti 1/2012)
- Arjessa pääsee toteuttamaan ihmisen luontaista tarvetta toimeliaisuuteen.
- Arjessa on paljon yhteisöllisiä kokemuksia: arjen jakamista, naurua ja huumoria, ihmisten välisiä kohtaamisia.
- Merkittävän hetken ei tarvitse olla juhlallinen.
- Huomaa ihmiset ympärilläsi. Arjesta tulee entistä parempi, jos sen kokemuksia jakaa toisille.
Paluu arkeen ei siis ole yhtään huono juttu. Tykkään! Tykkäsin myös lomailla.
3. helmikuuta 2012
Punajuuri-aurajuustolaatikkoa, banaanipannaria vaniljajäätelöllä
ja ihmisiä hyvällä mielellä.
Laatikko:
1 pkt aurajuustoa
2dl kermaa
sopivasti suolaa
ja mustapippuria
Punajuuriraaste, aurajuusto, kerma ja mausteet
sekaisin vuokaan ja vuoka uuniin tunniksi.
Asteita 200. Syö niin paljon kuin jaksat ja kenen kanssa haluat.
2. helmikuuta 2012
Cafe Ekberg, Helsinki
kahvia
tuoremehua
croissantteja
jogurttia
kahvia
leikkeleitä
vihanneksia
homejuustoja
kakkua
kahvia
hedelmiä
ihmisiä
tunnelmaa
kahvia
marmeladia
Isoja pieniä Helsingin asioita: valmiit aamupalat.
Isoja pieniä Helsingin asioita: viiltävä viima.
Mä siis pysyn sisällä ja haen lisää kahvia.
1. helmikuuta 2012
"Tää blogin luominen on ahdistavaa. Hetkittäin olen ihan mielissäni ja on pakko käydä katsomassa miltä se näyttikään, vaikka just oon sitä tsiigaillu. Ja sitten taas tulee mieletön häpeä ja tekee mieli poistaa koko blogi. Häpeä tulee monesti ennen unta. Mun oma pieni lapsi, vaikka omaa lasta tuskin häpeäisi. Tai poistaisi."
Pari viikkoa sitten ympäri maailmaa matkailleet hollantilaiset
asiakkaat ilmaisivat safarilla huolensa siitä,
että minne tahansa he menevät,
mikään paikka maailmassa ei tule vetämään vertoja
Suomen Lapin ainutlaatuisuudelle.
Eikä se haittaa meitä!
Toisaalta itsekin osittain samaa mieltä;
rannat ovat kaikkialla samanlaisia,
rannat ovat kaikkialla samanlaisia,
vain hiekan ja veden väri vaihtelee.
Valkoinen pakkasmaisema on jotain ihan muuta.
Saa kiistää! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)













