Ihailen paikallisten elämäntapaa. Ehkä olisin voinut syntyä myös täällä. 

Heinä kaadetaan vuorten rinteiltä työnnettävällä koneella ja haravoidaan puupiikkisellä haravalla. Naisilla tietysti yllään huivit ja hameet. 

Idyllistä, eikä varmasti yhtään raskasta.

Vaellusten ainaka pysähdymme usein lounaalle vuorilla sijaitseville majataloille. 

Ruokalistalla on keittoja, leike- ja juustolautasia, erilaisia voileipiä ja muuta herkullista. 

Uskotteko, että ainakin yhdessä paikassa ruoka valmistetaan puuhellalla. Oli hellettä tai ei. 

Eikä varmasti vieläkän raskasta. 

Maanantaisin lounastamme majatalossa, jonka toisessa päässä on lehmien avonavetta. Ruoka tarjoillaan puulautasilta ja juomat pidetään kylmänä pihalla olevassa kylmävesialtaassa. 

Hyvällä ilmalla ruoka nautitaan terassilla, jossa tuoksuu heinä ja lanta. 

Aamuisin majatalossa töissä oleva tyttö ajaa autolla ylös vuorelle, hoitaa lehmät ja odottaa asiakkaita. Väsyneet ja onnelliset vaeltajat ihastelevat paikkaa, syövät lounasta ja ostavat mukaan paikallista lihaa. Mä en melkein kestä ja salaa olen kateellinen. 

Jopa sateisina päivinä. Silloin hän voi lukea ja haaveilla. 

Ja kuunnella sadetta ja lehmiä. 

Ja ehkä vähän salaa hypellä niityllä.

Eikä hän ajattele työn olevan raskasta.